Valtiovarainministeri Jyrki Katainen osallistui taas Bilderberg-kokoukseen
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen osallistuu kansainväliseen Bilderberg-kokoukseen Sitgesissä Espanjassa 3.-6. kesäkuuta 2010. Konferenssissa käydään monipuolista vuoropuhelua kansainvälisen politiikan ja talouden kysymyksistä. Tänä vuonna keskiössä ovat muun muassa kansainvälisen talouskriisin vaikutukset talouteen ja politiikkaan.
Bilderberg-ryhmä on epävirallinen foorumi talouselämän, median ja politiikan vaikuttajille. Nimensä foorumi on saanut hollantilaisen hotellin mukaan, jossa ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran toukokuussa 1954.
http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20100602Katain/name.jsp
Bilderberg-ryhmä on yksityisensektorin; suurteollisuuden ja raha-eliitin ”aivoriihi”, joka pitkälti ohjailee monien valtioiden politiikkaa, ja on ollut luomassa muun muassa EU:ta ja yhteisvaluutta Euroa.
Entinen NATO:n pääsihteeri ja Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistunut Willy Claes, kertoi Belgialaisessa radiohaastattelussa kunkin kokouksessa puhuvan saavan noin 10 minuuttia asiansa esittämiseen, ja näistä esityksistä Bilderberg-ryhmä kasaa toimintaraportin, jonka pohjalta kokoukseen osallistuvien odotetaan sitten toimivan omassa ympäristössään…
Former Nato Secretary-General Admits Bilderberg Sets Global Policy
http://www.infowars.com/former-nato-secretary-general-admits-bilderberg-sets-global-policy/
..eli minkäköhänlaisen raportin mukaan Jyrki Kataisen nyt odotetaan toimivan, Suomen valtion virkamiehenä, tämänvuotisen Bilderberg-kokouksen jälkeen?
..ja huomautan vielä että Bilderberg-ryhmä kasattiin kauppa- ja teollisuussuhteiden luomiseen suurimmaksi osaksi yksityisen pankki- ja teollisuus-eliitin taholta vuonna 1954, ja näissä kokouksissa Suomenkin, vaaleilla valitut, ministerit ja jopa virassa oleva presidenttikin siis on käynyt!!
Bilderberg-ryhmä Suomen valtionomaisuuden yksityistämisen takana??!
Martti Ahtisaari osallistui tähän teollisuus- ja pankki eliitin kasaaman ”aivoriihen” kokouksiin vuosina 1994, -95 ja -96 toimien samalla Suomen presidentin virassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4
Ahtisaaren aikana poistettiin ulkomaalaisomistuksen rajoitus Esko Ahon hallituksen toimesta vuonna 1994, ja valtionomistuksia yksityistettiin, mm. Sonera, jonka yksityistämistä on jälkeenpäin kovasti kritisoitu.
Esko Aho osallistu Bilderberg-kokoukseen vuonna 1994.
Myös vuonna 1998 silloinen pääministeri Paavo Lipponen osallistui Bilderberg-kokoukseen. Eli voidaankin kysyä, tuliko käsky kovasti kritisoituun Soneran pilkkomiseen ja pörssittämiseen syksyllä -98 juuri Bilderberg-ryhmältä?!!
Bilderberg kokouksissa edustettu Goldman Sachs pankki junaili Soneran pilkkomisen ja yksityistämisen
”Vuosina 1995-1996 ministeriön virkamiehet tapasivat kaikkien merkittävien kansainvälisten investointipankkien telealan asiantuntijat sekä kaikki suomalaiset ja pohjoismaiset investointipankit.
Pankeilta pyydettiin analyysit telealan trendeistä sekä arviot niiden vaikutuksista Telecom Finlandiin. Kauppa- ja teollisuusministeriöltä liikenneministeriö haki tietoa muiden toimialojen markkinaoperaatioista.
Kansainvälinen investointipankki Goldman Sach teki vuosina 1995-1996 ensimmäisen selvityksen yhtiönlistautumisesta ja arvosta. Sen mukaan koko silloisen konsernin (Suomen Posti Oy mukaan lukien) arvo oli noin 10 – 12 miljardia markkaa Valmistelussa todettiin myös, että Suomen PT-konserni tulisi Telecom Finland Oy:n yksityistämisen mahdollistamiseksi jakaa erillisiin konserneihin.
Tämä tarve syntyi toimialan liiketoimintalogiikasta, sijoittajien arvioista sekä liiketoiminnan kehittämisen lähtökohdista. Samalla arvioitiin valmistavasti koko konsernin rakenteita, strategiaa ja tasetta.
Soneran listautumismyynti toteutettiin syys-lokakuussa 1998. Pääjärjestäjäksi valittiin investointipankit Merrill Lynch ja kotimainen Merita Corporate Finance. Listautumismyynnin ajoituksessa otettiin huomioon mm. Fortumin listautuminen ja telealan muut kansainväliset markkinaoperaatiot.
Listautumisen edellytyksenä oli runsaan viidenneksen myynti. Valtio sai Soneran listautumismyynnissä noin 7 mrd. markan myyntitulot sekä taserakenteen korjaamisen takia yhden miljardin markan ylimääräisen osingon.
Liikenneministeriön arvion mukaan osakkeesta olisi listautumismyynnissä voitu saada hieman suurempi hinta, mikäli myynti olisi operaation aikana tapahtuneen markkinamuutoksen vuoksi keskeytetty ja määritetty osakkeen merkitsemiselle uusi hintaväli. Tätä pidettiin kuitenkin tulevan markkinakehityksen ja yhtiön listautumisprosessin kannalta riskinä sekä negatiivisena niin yhtiön pörssimaineen kuin tulevan arvonkehityksenkin kannalta.
Soneran listautumismyynti onnistui hyvin. Soneran johto osti osakkeita samalla hinnalla kuin muutkin sijoittajat, kukin noin 0,5-1 miljoonalla markalla.
Osakkeiden arvon kasvu ja niiden myynti toimivalle johdolle johtivat vuoden 1998 lopussa ja 1999 alussa laajaan julkiseen keskusteluun. Soneran listautumismyyntiä käsiteltiin tammikuussa 1999 pääministerin ilmoituksessa eduskunnalle sekä erikseen eduskunnan talous-, valtiovarain- ja liikennevaliokunnissa. Perusteellisimmin asiaa käsitteli talousvaliokunta, joka mietinnössään hyväksyi ministeriön toimet ja katsoi, että asia ei antanut aihetta jatkotoimenpiteisiin.
Soneran hallitus erotti toimitusjohtaja Pekka Vennamon hänen osakejärjestelyihinsä liittyvän luottamuspulan vuoksi. Liikenneministeri Matti Aura pyysi eroa valtioneuvoston jäsenyydestä tammikuussa 1999.
- Soneran toinen myynti ja omistajastrategia
Liikenneministeriö jatkoi keväällä 1999 omistajastrategista työtä ja Soneran osakkeiden toisen myynnin (Sonera II) valmistelua. Strategiseksi neuvonantajaksi valittiin kilpailun perusteella kansainvälinen investointipankki Goldman Sachs. Omistajastrategiaa ja Sonera II:n valmistelua käsiteltiin useita kertoja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kesän ja alkusyksyn 1999 aikana. Toimialan nähtiin muuttuvan siten, että tehokkuuden ja riittävän laajan asiakaskunnan saamiseksi telekommunikaatioyhtiöt konsolidoituvat eli yhdistyvät tai liittoutuvat suuremmiksi kokonaisuuksiksi vuoden kahden sisällä. Soneralle linjattiin valtio-omistajan tuki pyrkimyksessä kasvuun, kansainvälistymiseen ja konsolidaatioon suomalaisen osaamisen lähtökohdista.
Sonera II toteutettiin syksyllä 1999. Liikenneministeriö esitti samalla myyntivaltuuden lisäämistä, jotta valtiolla ja yhtiöllä olisi joustavuutta eri konsolidaatioratkaisujen tekemiseksi. Samalla haluttiin antaa markkinoille selvä viesti tästä pyrkimyksestä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta ja sittemmin eduskunta myöhemmin syksyllä 1999 hyväksyivät valtion omistuksen uudeksi vähimmäismääräksi 34 %.
Sonera II:sta, eli noin viidenneksen omistuksensa myymisestä, valtio sai noin 20 mrd. mk (23,75 euroa/osake). Sonera II:n yhteydessä yhtiö listautui myös USA:n Nasdaqiin.
- Soneran kolmas myynti
Soneran kolmas myynti (Sonera III) tehtiin operaation onnistumisen edellyttämänä yllätyksenä markkinoille 7.3.2000. Liikenneministeriön esityksestä talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli asian varhain aamulla ja valtioneuvosto päätti siitä samana päivänä. Liikenneministeriö toteutti myynnin yhden päivän tarjousmyyntinä. Myynti mitoitettiin niin, että se tyydytti Soneran osakkeen kysynnän markkinahintaan. Myynti vastasi kooltaan Soneran 11 päivän osakevaihtoa.
Tämä 12 miljardin markan myynti (92 euroa/osake) oli Euroopan suurin tämäntapainen markkinaoperaatio. Sillä katkaistiin vuonna 1999 Sonera II -myynnin yhteydessä sovittu 12 kuukauden myyntikielto (lock up). Myyntikieltoa valvoi Goldman Sachs, joka antoi luvan myynnille.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi 7.3.2000 osakkeiden myynnin ja päätti, että eduskunnalta haetaan valtuutta edetä Soneran omistuksessa nollaan. Konsolidoitumisen eteneminen ja haettava kasvu edellyttivät valtio-omistajalta joustavuutta nopeaan päätöksentekoon. Eduskunta myönsi nollavaltuuden kesäkuussa 2000.”
– Valtion omistaja politiikka ja Sonera; Liikenne- ja Viestintäministeriön selvitys eduskunnalle 23.10.2001
http://217.71.145.20/TRIPviewer/temp/TUNNISTE_VNT_1_2002_fi.html
http://web.archive.org/web/20040220060846/http:/www.mintc.fi/www/pdfheap/eduskunnalle231001.pdf
Kuten alla olevista uutisoinneistakin näkyy, Goldman Sachilla on ollut tapana manipuloida osake- ja muita kauppoja, pitää todella kysyä ”miten Soneran kanssa toimittiin?”.
Arvioitiinko Sonera kenties alakanttiin? ..ja vääristeltiinkö markkinanäkymiä? …miten muun valtionomaisuuden yksityistämisen kanssa on toimittu?
Goldman Sachs huijasi sijoittajilta miljardeja
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/04/17/goldman-sachs-huijasi-sijoittajilta-miljardeja/20105453/12
”Yhdysvaltain rahoitusvalvoja SEC nosti perjantaina petossyytteen investointipankki Goldman Sachsia vastaan. Pankin epäillään valehdelleen liikkeellelaskemansa asuntomarkkinoiden sijoitusjohdannaisen sisällöstä”
’Goldman Sachsia koskeva tutkinta laajenee pois Yhdysvalloista. Epäilyt amerikkalaispankin valheellisesta tiedottamisesta ovat johtamassa tutkintaan Britanniassa ja Saksassa.’
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/04/19/goldman-sachs--sotku-paisuu/20105482/12
” Goldman Sachsin epäillään antaneen sijoittajille vääriä ja puutteellisia tietoja, kun se myi subprime-asuntolainoihin liittyviä monimutkaisia sijoitustuotteita.
SECin mukaan Goldman Sachs myi sijoittajille vuonna 2007 hedgerahasto Paulson&Co:n valitsemia sijoitustuotteita. Samaan aikaan hedgerahasto myi näitä sijoitusjohdannaisia lyhyeksi ja tienasi sievoisen summan.”
…Goldman Sachsin tietoista roolia Kreikkaa talouskriisiin ajamisessa myös tutkitaan.
Kreikka harkitsee oikeustoimia Jenkkipankkeja vastaa.
Greece May Take Legal Steps Against U.S. Banks for Crisis, Papandreou Says
http://preview.bloomberg.com/news/2010-05-15/greece-may-take-legal-steps-against-u-s-banks-for-crisis-papandreou-says.html
Goldman Sachsin Kreikka-puuhat nyt jenkkisyyniin
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/02/25/goldman-sachsin-kreikka-puuhat-nyt-jenkkisyyniin/20102930/12
”Yhdysvaltalaispankit tekivät Kreikan kanssa sopimuksia, jotka auttoivat peittämään maan talousvaikeudet
– Me selvitämme joukon kysymyksiä, jotka liittyvät Goldman Sachsiin ja muihin yhtiöihin ja niiden järjestelyihin Kreikan kanssa, Ben Bernanke sanoi torstaina.
Bernanke puhui senaatin pankkikomiteassa Washingtonissa.
Yhdysvaltalaiset investointipankit auttoivat Kreikkaa salaamaan taloutensa tilan ja maan kasvavan velkakriisin, kirjoitti The New York Times ensimmäisen kerran helmikuun välissä.”
EU tutkii Goldman Sachsin Kreikka-kaupat
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/04/18/eu-tutkii-goldman-sachsin-kreikka-kaupat/20105463/12
..Jos Suomen valtion virkamiehillä ei ole mitään salattavaa Bilderberg-kytköksistään, miksi Tarja Halonen ”julisti” Presidentti Ahtisaaren Bilderberg-asiakirjat salattavaksi? ..vai eikö Ahtisaari ole, muuten vaan, kovin kiinnostunut kertomaan (mahdollisista) Bilderbergin yhteyksistä Suomenvaltion infrastruktuurin ulos myyntiin?
“Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”
http://www.infosota.fi/2009/07/06/suomen-presidentti-julistaa-bilderberg-paperit-salaisiksi/
Martti Ahtisaari vaikuttaa myös valuuttakeinottelija (ja maailmantalouden hajottaja) George Sorosin tukemassa European Council on Foreign Relations-ryhmässä (ECFR) sekä on myös David Rockefellerin perustaman Trilateral Commissionin jäsen, jotka ovat Bilderberg-ryhmän tyylisiä raha-eliitin ”think tankejä” jotka ohjailee maailmanpolitiikkaa ajamaan etujaan.
Rockefeller – säätiö rahoittaa myös Ahtisaaren CMI-järjestöä.
Rockefellerin perhe on yksi isoista toimijoista sotateollisuus-alalla, joten onkin hieman erikoista (eettisesti ristiriitaista) että Ahtisaaren rauhanvälittäjä järjestöä tukee ’sotateollisuus kompleksi’.
http://en.wikipedia.org/wiki/ECFR
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trilateraalinen_komissio
http://en.wikipedia.org/wiki/Council_on_Foreign_Relations
Bilderberg-ryhmä, Council on Foreign Relations ja Maailmanpolitiikka
Kuinka vaikuttavia ”think tankit”, kuten Bilderbergerit, Council on Foreign Relations (CFR) ja Trilateral Commission, ovat nyky maailmanpolitiikassa?
Euroopan Keskuspankin johtaja Jean-Claude Trichet, piti CFR:ssä puheen tarpeesta saada finanssi asioissa säännöt jotka vaikuttavat Atlantin molemmin puolin aikaan, sekä ’Globaali Hallinto’, instituutioiden ja yhteistyö mekanismien kautta. ..Heidän tarkoituksensa on siis hajottaa valtioiden itsemääräämisoikeus. Euroopassahan on viime aikoina puhuttu EU:n Liittovaltion luomisesta. Tähän Euroopan kansalaiset eivät onneksi ole kovin innokkaista.
Trichet: Global Governance Today
http://www.cfr.org/publication/21987/trichet.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A%2Bcfr_main%2B%28CFR.org%2B-%2BMain%2BSite%2BFeed%29
Trichet Calls For Corrupt BIS To Boss Global Government In CFR Speech
http://www.prisonplanet.com/trichet-calls-for-corrupt-bis-to-boss-global-government-in-cfr-speech.html
Myös Yhdysvaltain Ulkoministeri Hillary Clinton kertoo käyvänsä CFR:ssä kuuntelemassa "käskynjaon". Eli onko Yhdysvallat maailmalla sodissa kenties Rockefellerien ja muiden elitistien tahdosta?
Hillary Clinton sanoi puheessaan CFR:n päämajassa viime Heinäkuussa (2009):
“Olen iloinen ollessani täällä uudessa päätoimipaikassa. Olen usein ollut New York Cityn emolaivassa, mutta on hyvä, että CFR:llä on etävartio myös täällä ulkoministeriön lähellä”, Hillary kehui. “Saamme paljon ohjeita CFR:ltä, joten tämä tarkoittaa sitä, että minun ei tarvitse mennä kauas kuuntelemaan, mitä meidän tulisi tehdä ja miten meidän tulisi ajatella tulevaisuudesta”
"..right here down the street from the State Department. We get a lot of advice from the Council, so this will mean I won’t have as far to go to be told what we should be doing and how we should think about the future." - Foreign Policy Address at the Council on Foreign Relations -Hillary Rodham Clinton
http://www.state.gov/secretary/rm/2009a/july/126071.htm
Vuonna 2006 jo vuosia Bilderberg-ryhmää seuranneet Jim Tucker ja Daniel Estulin, joilla on myös yhteyksiä Bilderberg sisäpiiri-tietoon, kertoivat Bilderbergin suunnittelevan Yhdysvaltain asuntomarkkinoista alkavaa talouskriisiä, ja myöhemmin näin juuri kävi. Tätä ja Euroopan puolella olevaa talouskriisiä on tuettu miljardeilla verorahaa.
He tiesivät kertoa ennakkoon myös Bilderbergin suunnittelemasta kaataa investointipankki Lehman Brothers.
Ryhmällä on ollut myös tapana määräillä öljyn maailmanmarkkina hintaa ja tätä kautta ohjailla valtioiden ja maailman taloutta, ja näistäkin suunnitelmista on vuotanut ennakkotietoa, mikä todistaa ryhmän todella manipuloivan maailmantaloutta.
http://www.prisonplanet.com/articles/may2007/250507bilderberg.htm
http://www.infowars.com/former-nato-secretary-general-admits-bilderberg-sets-global-policy/
Suurvaltojen tulevilla presidenteillä ja pääministereillä on myös ollut tapana näyttäytyä Bilderberg-kokouksissa juuri ennen virkoihin astumista, joka kielii Bilderbergin miehittävän maailmanpolitiikkaa omilla ihmisillään. Myös EU:n presidentti Herman Van Rompuy osallistui Bilderberg-illalliselle muutamaa päivää ennen hänen virkaan valintaansa.
Jim Tuckerin mukaan seuraavaksi Bilderberg-ryhmä kaavailee Iranin ydinlaitosten pommittamista sekä ilmastomuutoksen hyödyntämistä globaalin hallinnon (lue Maailman Hallitus) aikaan saamiseksi mm. erilaisten maailmanlaajuisten ympäristöverojen ja päästökauppa-järjestelyiden kautta.
Bilderbergerien on huhuttu myös ajavan globaalia yhteisvaluuttaa
http://www.americanfreepress.net/html/bilderberg_meets_in_spain_225.html
Leaked Agenda: Bilderberg Group Plans Economic Depression
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=13526
Bilderber-ryhmä laati EU:n jo 1950-luvulla ja oli luomassa yhteisvaluutta Euroa
Vuonna 2003 BBC 4 pääsi tutkimaan entisen Työväenpuolue johtaja Hugh Gaitskellin henkilökohtaista arkistoa vanhoista Bilderberg-ryhmän kokouksista, joista ilmenee että Bilderberg-ryhmä suunnitteli ”Yhtenäistä Eurooppaa” jo 1950-luvulla.
Tässä alla ”vuotanut” Bilderberg raportti vuodelta 1955 jossa ”EU:sta” puhutaan yli 30 vuotta ennen Maastrichtin Sopimuksen allekirjoittamista.
http://file.wikileaks.org/file/bilderberg-meetings-report-1955.pdf
Täältä Wikileaksin sivulta on myös ladattavissa tuo vuoden 2003 BBC 4 radiojuttu mp3-tiedostona:
http://wikileaks.info/wiki/Bilderberg_meeting_report_Garmisch-Patenkirchen,_1955/index.html
EU:n entinen teollisuuskomissaari ja Bilderberg-ryhmän jäsen, Etienne Davignon kertoo Bilderberg-ryhmän olleen luomassa Euroa.
'Jury's out' on future of Europe, EU doyen says
http://euobserver.com/9/27778
“..A meeting in June in Europe of the Bilderberg Group - an informal club of leading politicians, businessmen and thinkers chaired by Mr Davignon - could also "improve understanding" on future action, in the same way it helped create the euro in the 1990s, he said.
"When we were having debates on the euro, people [at Bilderberg events] could explain why it was worth taking risks and the others, for whom the formal policy was not to believe in it, were not obliged not to listen and had to stand up and come up with real arguments."
Bilderberg ryhmästä
Bilderberg-ryhmän perustaja jäseniin kuuluu mm. öljy ja pankki miljardööri David Rockefeller, CIA pomo Walter Bedell Smith ja Nazi-puolueen jäsen, Hollannin prinssi Bernhard.
Kun Bilderberg-ryhmä muodostuu yksityisistä miljardööri pankkiireista ja öljy- ja energiayhtiöistä, sotateollisuus kompleksista, tiedustelupalvelu pomoista, yksityisistä media-moguleista ja poliittisesta eliitistä, onkin syytä kysyä kenen hyväksi Bilderberg-kokouksissa käyvät valtionvirkamiehet todellisuudessa toimivat ..kansalaisten vai globaalin yksityisensektorin talous- ja teollisuuseliitin?
Bilderberg kokouksissa käyviä..
Mm. Rockefeller öljy-pankkiirit, Rothschild pankkiirit, JP Morgan Chase, Goldman Sach, (entinen)Lehman Brothers, Deutsche Bank, Barcleys, Dutch Shell, IBM, Nokia, Daimler Chrysler, Siemens AG sekä Keskuspankkien ym. talouslaitosten edustajia (mm. Yhdysvaltain Federal Reserve, IMF, Euroopan keskuspankki, Suomen pankki)
…Raha- ja teollisuus- ja poliittisen eliitin lisäksi Bilderberg-kokouksissa käy sotateollisuus kompleksin edustajia sekä tiedustelupalvelu- ja sotilasliittojen edustajia kuten NATO, CIA ja MI6
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Bilderberg_participants
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korruptio. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. kesäkuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
Arkadianmäki on täynnä yhtiöiden sisäpiiriläisiä ja lobbausta..

..ja samalla uutisoidaan että palvelujen yksityistäminen on tullut veronmaksajille kalliimmaksi.
..esimerkiksi USA:sa lobbaus on ilmeisesti jo laissa kielletty.
Terveydenhuollon ulkoistaminen on jopa lisännyt kuluja
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/terveydenhuollon_ulkoistaminen_on_jopa_lisannyt_kuluja_1516809.html
”Kuntien terveydenhuollon ulkoistaminen ja yksityistäminen eivät ole tuoneet kunnille säästöjä, vaan jopa lisänneet kuluja. Kilpailutus ei ole myöskään laskenut kustannuksia, vaan lähinnä nostanut hintoja.
Hiljattain ilmestyneiden tutkimusten mukaan kuntien ulkoistamat terveysasemat myös tuottavat vähemmän terveyspalveluita kuin kuntien omat terveysasemat.
- Ainakaan kuntien johtavien ylilääkärien mielestä ulkoistaminen ei ole tuonut säästöjä, vaan osan mielestä jonkin verran lisäkustannuksia. Noin kolmanneksen mukaan siitä on tullut huomattavia lisäkustannuksia, kertoo Kelan terveysturvan tutkimuksen päällikkö Hennamari Mikkola.
Tutkimuksen mukaan kilpailutus ei myöskään ole alentanut ulkoistettujen palvelujen hintoja vaan päinvastoin.
- Yllättävä tulos oli se, että ylilääkärit kokivat, että kilpailutus jopa nostaisi hintoja, Mikkola sanoo. ”
Postimaksut eivät sittenkään halpene
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194642300275/artikkeli/postimaksut+eivat+sittenkaan+halpene.html
”Itella ei aio laskea postimaksuja.
Viestintävirastolle tänään toimittamassaan selvityksessä itella vetoaa siihen, että talouden taantuma sekä laskujen ja kirjeiden siirtyminen sähköiseen muotoon ovat pienentäneet jyrkästi jaettavia postimääriä jakeluverkossa, jonka kustannukset ovat lähes kiinteitä...
..Viestintävirasto edellytti Itellalta toukokuun alkuun mennessä uutta hinnastoa, sillä nykyiset postimaksut eivät ole postipalvelulain tarkoittamalla tavalla kohtuullisia.
Viestintäviraston laskelmien mukaan Itellan yleispalvelutuotteiden hinnoissa on jopa 25 prosenttia ilmaa.”
Itellan laskettava hintoja ainakin väliaikaisesti
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2115311
”Postiyritys Itellan on alennettava kirjeiden ja alle kymmenen kilon postipakettien hintoja toukokuun alussa. Uusia hintoja ei ole vielä julkistettu, mutta Viestintäviraston mukaan yleispalveluiden nykyhinnoissa on yli 25 prosenttia ilmaa.
Enintään kahden kilon kirjeet ja kymmenen kilon paketit ovat laissa määriteltyä yleispalvelua, joka ei saisi maksaa tuottamiskuluja enempää.
Viestintäviraston mukaan Itella kattaa kovilla hinnoilla kuluja, joita aiheutuu kilpailluilla markkinoilla olevien palvelujen tuottamisesta. Itella kilpailee muiden firmojen kanssa muun muassa lehtijakelussa ja suurten pakettien toimittamisessa.”
Ydinvoimaluvat TVO:lle ja Fennovoimalle
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1105351
” Ydinvoimalupaa oli hakenut kolme yhtiötä, Fennovoiman ja TVO:n lisäksi myös Fortum. Valtionyhtiö Fortum ei saa lupaa lainkaan.”
Pyöriikö Arkadianmäellä kartelli joka ohjaa rahakkaat rakennussopimukset ja palvelut yksityisille yhtiöille ja
firmoille jättäen valtionyhtiöt etsimään töitä esimerkiksi ulkomailta? ..tältä kovasti vaikuttaa.
Arkadianmäki on täynnä yhtiöiden lobbareita sekä virkamiehiä jotka istuvat suuryhtiöiden hallituksissa ja lisää pyrkii kokoajan, kuten esim. Mikael Junger, joka on entinen Microsoftin lobbari niin kuin alla olevasta jutusta selviää.
Pukit kaalimaan vartijana.
…yhtiöiden sisäpiiriläiset tutkivat itse omia toimiaan ja toteavat että ”esteellisyyttä ei päätöksen teossa ollut”!!!
Niinistö: Ei esteellisyyksiä ydinvoimapäätöksissä
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/05/niinisto_ei_esteellisyyksia_ydinvoimapaatoksissa_1665583.html
”Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) pitää hyvänä, että ennen eduskunnan ydinvoimaratkaisuja käytiin keskustelu edustajien sidonnaisuuksista ydinvoimayhtiöihin. Niinistön mukaan esteellisyyksiä päätöksentekoon ei ole.
- Tietoisuus eriasteisista sidonnaisuuksista on nyt olemassa, mutta jääviyttä, esteellisyyksiä päätöksentekoon ei ole, sanoi Niinistö YLE Uutisille perjantaina.
Sidonnaisuudet on Niinistön mielestä hyvä tietää, ettei tule jälkipyykkiä.
- Tämä on nyt fair play, Niinistö sanoo jalkapallotermein.
Niinistö toivoi ennen vappua, että mahdollisista kansanedustajien sidonnaisuuksista keskusteltaisiin avoimesti. Puhemies arveli, että julkisen keskustelun kautta tulisi näkemyksiä, jonka mukaan eduskunnassa toimittaisiin.
Nyt Niinistö on siis tehnyt johtopäätöksen, ettei keskustelussa tullut ilmi mitään, mikä tekisi jostakin edustajasta esteellisen osallistumaan uusia ydinvoimalalupia koskevaan päätöksentekoon eduskunnassa. Jääviys edellyttäisi käsiteltävän asian koskevan edustajaa henkilökohtaisesti.
Eduskunta saa tiistaina pääministerin ilmoituksen energiaratkaisuista, joihin kuuluvat myös ydinvoimalaluvat Teollisuuden Voimalle ja Fennovoimalle.
Ydinvoimaluvista äänestetään eduskunnan suuressa salissa talousvaliokunnan mietinnön perusteella.
Talousvaliokunnan jäsenistä Miapetra Kumpula-Natrin (SDP) puoliso on Fennovoiman yhteiskuntasuhdejohtaja. Kumpula-Natri kuuluu Vaasan Sähkön hallitukseen, jolla on taas yhteys Teollisuuden Voimaan. Päivi Lipposen (SDP) puoliso, entinen pääministeri Paavo Lipponen on puolestaan neuvonantajana Pohjolan Voimassa, joka omistaa ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voimaa.”
Ydinvoimapäätöksen ylin valmistelija myötävaikutti Fennovoiman perustamiseen
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/05/ydinvoimapaatoksen_ylin_valmistelija_myotavaikutti_fennovoiman_perustamiseen_1655740.html
”Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Taisto Turunen kuului 2006 - 2008 teräsyhtiö Outokummun hallitukseen, joka päätti keväällä 2007 liittoutua saksalaisen energiajätin E.ONin kanssa hakeakseen lupaa omalle yhteiselle ydinvoimalalle. Turunen osallistui Outokummun hallituksessa asian päättämiseen ja hyväksyi osaltaan suunnitelman.
Yhtiöt perustivat kesällä 2007 Fennovoima-yhtiön, jossa Outokumpu on suurin suomalainen omistaja tämänhetkisellä noin kymmenen prosentin osuudella. Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen on Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja. Jopa yhtiön nimi oli aiemmin Outokumpu-konsernin hallussa.
Ajankohtaisen kakkosen selvitysten mukaan ylijohtaja Turunen on osallistunut ministeriössä ydinvoimalalupahakemusten ja ympäristövaikutusten arviointien käsittelyyn, osin jopa samaan aikaan, kun hän oli Outokummun hallituksessa. Turuselle maksettiin Outokummun hallituspalkkioina noin kahden vuoden ajanjaksolta yhteensä 71 000 euroa.
Turunen kiistää olleensa esteellinen käsitellessään voimalahakemuksia tai tehdessään arvioita Suomen sähköntarpeesta. Hän kuitenkin myöntää, ettei ollut viisasta osallistua Outokummun hallitustyöhön. ”
Oikeuskansleri selvittää ydinvoimapelin jääviysväitteet
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/05/oikeuskansleri_selvittaa_ydinvoimapelin_jaaviysvaitteet_1657275.html
”Oikeuskansleri Jaakko Jonkka selvittää epäilykset työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajan Taisto Turusen jääviydestä ydinenergiapäätöksissä. Tutkinnan taustalla on tiistain YLEn Ajankohtainen kakkonen.
Ministeriö: jääviysväitteet ulkoavaruudesta
Työ- ja elinkeinoministeriö tyrmää epäilykset ylimmän energiavirkamiehensä esteellisyydestä ydinvoimapäätöksissä.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkalle toimittamassaan pikaselvityksessä ministeriö katsoo, että huomiseksi kaavailluille valtioneuvoston ydinvoimaratkaisuille ei ole laillista estettä.
- Tiedossamme ei ole oikeudellisia näkökohtia, jotka vaikuttaisivat Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamista koskevan periaatepäätöksen käsittelyn etenemiseen valtioneuvostossa, sanoo kansliapäällikkö Erkki Virtanen.
- En pysty käsittämään jääviysväitteitä. Ne tulivat - niin sanoakseni - ulkoavaruudesta. ”
..Laki ja oikeus ovat tunnetusti kaksi eri asiaa ..oikeus tuntee myös moraalin, laki ei.
Terveyspalvelut ovat ruvenneet maksaa veronmaksajille enemmän, samoin posti-toiminta..
Ja onhan se lähtökohdiltaan järjenvastaista että voittoa tavoitteleva yksityinen yritys voisi tuottaa palvelut halvemmalla kun kansalaiset, valtio itse ..yksityinen yrityshän tuo lenkkiin vaan lisää välikäsiä jotka haluaa toiminnastaan korvauksen ..ainoa mikä selittää yksityisten mahdollisuuden tuottaa jotain halvemmalla on hintakepluttelu …kartellitoiminta.
..Esim. näistä ydinvoimala-luvista päätettäessä valtionvirkamiehillä on yhteyksiä rakennusmateriaalien toimittajiin sekä luvansaaneisiin yhtiöihin.
Miten valtionyhtiöt saadaan jäämään rannalle; tulee monen asian summasta. Yksityisten suuryhtiöiden materiaalihankinnoissa saadaan näille ruuvattua pikku alennuksia koska ne ostavat tavarantoimittajilta tavaraa enemmän ja useammin, ja koska tulevaisuudessakin, tod. näk. yhteistyötä luvataan jatkaa.
…näin valtionyhtiöt, joiden kansa tehdään yhteistyötä ainoastaan yhdestä projektista joutuu todennäköisesti maksamaan materiaaleista ”ohjehinnan” ..ja tämä tietysti kertaantuu monessa asiassa, ja näin projektin loppuhinta saadaan näyttämään yksityisille firmoille paremmalta ..ja sitähän se toki onkin
…mutta tämä on kartelli-toimintaa!!
..mutta kun monet suuryhtiöt on monikansallisia tämä hinta-kikkailu ”häviää” taustalle ja kaikki on helposti selitettävissä …lain puitteissa.
Eikö valtio(t) voisi määrätä yhtiöitä halvempiin hintoihin?? ..vai onko kaiken kansallistaminen se ainoa keino saada yksityiset rahoituslaitokset ja –teollisuus kuriin?
Esim. perus työläisen ja säästäjän näkökannalta olisi varmaan aika paljon parempi jos pankit omistaisi valtiot(kansa) eikä yksityiset, niin kuin Kreikan ja Jenkkien ”bail outit” ovat osoittaneet
..tämä todellakin voisi toimi …olematta sitä pelättyä ’kommunismia’.
..ja näin sitä verorahaa saadaan kulumaan.. ei tällaisia mokia tapahdu itsestään. ..ja lopussa lasku siirtyy kumminkin veronmaksajille, tai kiemuroitten kautta kuluttajille, kasvaneiden maksujen muodossa.
Jyväskylän Energian kiemurat
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/03/jyvaskylan_energian_kiemurat_1570994.html
”Voimalan kattilasta kiistellään
Keljonlahden voimalan kattila ei kykene polttamaan puuta, kuten Jyväskylän kaupunginvaltuustio edellytti rakennusluvasta päättäessään. 14.5. 2007 tehtyyn päätökseen lisättiin ponsi, jossa puunkäytön tavoitteeksi asetettiin 70 % viiden vuoden kuluessa laitoksen käyttöönotosta.
Voimalan koekäyttöjen alettua selvisi, että valtuuston puun käytön tavoitteeseen pääseminen vaatii arivolta 10-15 miljoonan euron lisäinvestoinnit.
Tällä hetkellä Keljonlahden voimalan osapuolet Jyväskylän Voima, Jyväskylän Voimaa kattilan toiminnasta konsultoinut ÅF Consult ja kattilan toimittaja Foster Wheeler neuvottelevat, kenellä on vastuu virheestä. ”
”.. . Ilman lobbausta demokratia ei voi toimia.”
Arkadianmäellä pyörii oma sisäpiirin bisnes, josta puhutaan siihen tapaan että se on ihan ok …ja että sitä muka jopa tarvitaan ..kulut veronmaksajille kokoajan vaan kasvaa, mutta ”demokratia tarvitsee sisäpiiri-bisnestä” …joo-o
Vapaavuoren kosto painostajille: ”Hyvä, että hankkeet jäissä”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/90191-vapaavuoren-kosto-painostajille-%E2%80%9Dhyva-etta-hankkeet-jaissa%E2%80%9D
”Asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan suuria kauppakeskuksia ajavat sijoittajat ja varsinkin kohuttu Nova Group ovat painostaneet poikkeuksellisen rajusti ympäristöministeriön virkamiehiä, jotka pohjustavat keskusten rakentamiseen liittyvää lakiuudistusta.
Vapaavuoren mukaan lobbaus kuuluu poliitikon elämään, mutta virkamiesten painostamisesta hän on huolissaan…
Vapaavuoren mukaan kolme vuotta eduskuntavaalien jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että liikemiehet eivät saaneet omille liiketoimilleen vauhtia rahoittamalla jopa ministereiksi päätyneitä ehdokkaita.
Vapaavuoren mielestä liikemiesten suunnitelman epäonnistumiseen vaikutti monta eri asiaa: vaalirahasotkun nouseminen julkisuuteen, talouden taantuma sekä Vapaavuoren ja ympäristöministeri Paula Lehtomäen käynnistämä "ryhdinpalautusliike". Vapaavuori on Lehtomäen tukemana vastustanut muun muassa Toivo Sukarin Vihtiin kaavailemaa Ideapark-kauppakeskusta.
-Kyllähän se on käytännössä johtanut siihen, että isot kauppakeskushankkeet ovat tällä hetkellä aika jäissä. Tämä on hyvä asia siinä mielessä, että kerkeämme nyt aidosti miettimään näitä pelisääntöjä.”
..nyt kun saadaan kaikki vielä lain turvaan.
Hyväksyttävän lobbauksen ja lahjonnan erosta ei vielä säädetä
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Hyv%C3%A4ksytt%C3%A4v%C3%A4n+lobbauksen+ja+lahjonnan+erosta+ei+viel%C3%A4+s%C3%A4%C3%A4det%C3%A4/1135256410382
”.. samaan lakipakettiin alun perin tarkoitetut pykälät hyväksyttävän lobbauksen ja lahjonnan erosta eli niin sanotusta vaikutusvallan väärinkäytöstä jäävät ministeriön jatkovalmisteluun. "Rikoslaissa ei saa olla sellaisia rangaistuspykäliä, jotka ovat syytetyn kannalta liian epäselviä", Brax perusteli näiden säännösten valmistelun lykkääntymistä.”
Poliitikot pelkäävät lobbareita - ”arveluttava kestitys” rekisteriin?
http://www.uusisuomi.fi/raha/90801-poliitikot-pelkaavat-lobbareita-%E2%80%9Darveluttava-kestitys%E2%80%9D-rekisteriin
”Kansainvälisten suuryritysten lobbarit ovat Kauppalehden mukaan käärmeissään, koska "pari maakuntasarjan tunaria" on pilannut lobbareiden maineen.
Lääkeyhtiö Glaxo Smith Klinen Suomen yhteiskuntasuhdejohtaja Berth Sundströmin ja Microsoftin yhteiskuntasuhdejohtaja Max Mickelssonin mukaan Nova Groupin Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen toiminta on johtanut siihen, että kansanedustajat eivät uskalla enää seurustella lobbareiden kanssa normaaliin tapaan.
-Yhteiskuntavaikuttaminen tarvitsee nopeasti maineen palautuksen. Ilman lobbausta demokratia ei voi toimia. Elinkeinoelämällä ja etujärjestöillä on oltava avoin ja laillinen tapa saada näkemyksensä päättäjien tietoon, Sundström sanoo Kauppalehdelle.
-Rehelliset lobbarit tarvitsevat selvät säännöt kansanedustajien kanssa seurusteluun, jotta kansanedustajat tuntisivat olonsa mukavammiksi.
Sundström ehdottaa, että Suomi ottaisi käyttöön lobbarirekisterin, jollainen on käytössä Euroopan komissiossa ja parlamentissa sekä muun muassa Kanadassa. Rekisteröitynyt lobbari ilmoittaa jo parlamentin ovella, ketä on tullut tapaamaan ja missä asioissa. Tiedot ovat julkisia.
Samankaltaista käytäntöä puoltaa myös Yleisradion väistyvä pääjohtaja, entinen Microsoftin Suomen lobbari Mikael Jungner. Hän ehdottaa, että poliitikot alkaisivat kertoa julkisesti, keitä lobbareita ovat tavanneet.
-Jos poliitikko sitoutuu johonkin, sen on oltava julkista, Jungner sanoo Kauppalehdelle.
Sundströmin mukaan "äänestäjien silmissä arveluttavaa kestitsemistä" vähentäisi se, että tapaamiset järjestettäisiin ravintoloiden sijasta eduskunnan tiloissa.
Lobbausta ei ole suomalaisessa lainsäädännössä säädelty mitenkään. Tarve sääntelylle on kuitenkin selvä muun muassa Transparency International Finlandin mukaan. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs puolestaan kommentoi Kauppalehdelle, että lobbauksen pelisääntöjä ei Suomessa tarvita, koska "jokainen tietää, mitä on vastuullinen yritystoiminta ja mikä on lainvastaista ja epäeettistä".
” Vapaavuoren mukaan lobbaus kuuluu poliitikon elämään…”

Demokratiasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia
”Tavallisena demokratian ominaispiirteenä pidetään toimeenpantuja kilpailullisia vaaleja. Jotta kilpailulliset vaalit voisivat toteutua kunnolla, on tavallisesti katsottu olevan tarvetta ilmaisun- ja lehdistönvapaudelle sekä jonkinasteiselle oikeusturvalle.
Demokratian pääperiaatteena on enemmistösääntö, vaikka monet demokraattiset järjestelmät eivät noudata tätä kurinalaisesti – edustuksellinen demokratia on suoraa demokratiaa yleisempi ja vähemmistön oikeudet turvataan usein joskus sellaiseksi kutsutulta kuin “enemmistön tyrannia”.
Onko Suomen demokratia jo “enemmistön tyranniaa”, kun tuntuu että poliitikot jo avoimesti kertoo bisneksistään (lobbaamisesta) lehtien sivuilla ihan kuin sillä olisi kansan tuki takana??
” Sundström ehdottaa, että Suomi ottaisi käyttöön lobbarirekisterin..”
..ja miten tälle kaavailulle ”lobbarirekisterille” pääsee ..tai kuinka suuri yhtiön tms. tulee olla, että siihen edes kannattaa pyrkiä? ..vai pääseekö sinne vaan harvat, jo valitut?
Kaikki toiminta alkaa keskittyä suuryhtiöille ja samoille rahoituslaitoksille jotka yleensä omistavat nämä yhtiöt.
Ja koska näillä suuryhtiöillä on resurssit tuottaa halvemmalla, pienyritykset alkavat pikkuhiljaa tippua pelistä, ja näin suuret saavat vielä entistä enemmän markkinoita itselleen.
..tämä on korporatismia ..”korporaatio-fasismia” joka on miehittänyt koko Arkadianmäen ja kanavoi näin verorahoja yksityisiin käsiin ja tästä yritetään tehdä täysin laillista muuttamalla pelisääntöjä ..lakia.
Ei ole ihme että hallitus yrittää saada perustuslakiin muutoksia joka lisäisi sen valtaa.
Samalla nämä suuryhtiöiden ja pankkien lobbari-virkamiehet yrittävät tehdä EU:sta liittovaltiota ..ja koko EU:n takaa löytyy sitä ohjaileva suurteollisuus ja yksityiset pankit.
..ja yksityisiä pankkejahan ei voi laittaa maksumiehiksi.
Katainen puolustaa pankkeja: ”Ei saa pelotella”
http://www.uusisuomi.fi/raha/91918-katainen-puolustaa-pankkeja-%E2%80%9Dei-saa-pelotella%E2%80%9D
Kreikan talouskriisi: Tätä kaikkea hulluutta Suomi rahoittaa
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2124949&ref=tf1
..poliittinen korruptio kavaltaa veronmaksajien rahoja ”pesemällä” sitä erilaisten komissioiden ja instituutioiden kautta, lainaten kokoajan toimintaan lisää rahaa yksityisiltä pankeilta, jotka lainaavat ”valtioille” lisää rahaa ilman minkäänlaista moraalia …ja ”pankkeja ei saa pelotella”, vaan ne on verovaroin lunastettava kuiville!!
..ja tätä siis tapahtuu myös suomessa. Koko maailmaa pyörittää poliittisen korruptioon avulla yksityinen raha ja suuryhtiöt.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)